Tänään sitten oltiin siellä ensimmäisissä kesän näyttelyissä ja kivaa oli, vaikka itse en ollut lainkaan pirteimmilläni. Ja se taas johtui siitä, että Äiti pesi minut jo eilen illalla ja laittoi minut ulos loimen kanssa yöksi ja sitten koitin olla mahdollisimman siistististi enkä tainnut mennä ollenkaan makuulle. No, tänään sitten tuntui vähän väsyttävältä enkä oikein jaksanut esitella parhaita liikkeitäni. Luokka oli todella kova ja voittajana aivan oikea poni, sillä kyllä se Sonnet vaan on niin hieno poni, ettei meikäläisellä oli samaan tasoon mitään mahdollisuutta... ainakaan vielä! Olin siis meidän luokan nuorin poni ja tuloksena oli II-palkinto ja sijoitus oli 5. Olemme kaikki oikein tyytyväisiä. Tuomarin arvostelu kuului näin:

HYVÄ TAMMALEIMA, ILMEIKÄS PÄÄ, PAKSU PÄÄN JA KAULAN LIITTYMÄ, HYVÄ SYVYYS, PYSTY LAPA, HYVÄ LUUSTO JA KIVERÄ KINNER. MELKO AKTIIVINEN KÄYNTI JA KEVYT RAVI.

Matkakaravaani-kumppanimme Ylva sijoittui hienosti kolmanneksi ja sai I-palkinnon ja lisäksi voitti vielä driving classin, ONNEA! Tässä vielä muutama kuva tältä päivältä... niin ja paikalla oli kyllä ihan oikeitakin kuvaajia joilla paremmat kamerat, joten toivottavasti saamme vielä myöhemmin nähdä vähän laadukkaampia kuvia. Hyviä kyllä nämäkin, kameraan nähden, kiitos Sanna!

1242485122_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Tässä aamulla valmistautumista Huomaa ihastuttava tukkalaite...

1242485160_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ja matkaan lähdettiin aamuauringon hyväillessä ihoa.

1242485298_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Näyttelyissä kannustamassa myös Mummi, Pirkko (Äitin kummitäti), Pappa ja Seppo. Kivaa oli nähdä taas! (Huomaa että miehet kiivaassa keskustelussa, varmaan kyse on poneista... aivan.)

1242485351_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Vuoroa odottamassa, harlekiini-Äiti...

1242485395_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ja taas kuvaa joukkueesta.

1242485418_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kehässä minä ja päätön harlekiini-Äiti. Ja kuten kuvista näkyy, ilma oli kuin morsian!

Ja tähän loppuun syntyneiden varsojen saldo... 0! Siis koska se Kiken varsa oikein syntyy, en meinaa jaksaa odottaa... se on kohta jo kaksi viikkoa yliajalla.