Olipas eilen melkoista vesisadetta, vaihteeksi. Koko päivä meni sisällä kökkiessä... ei vaan, kyllä oli mukavaa olla kuivassa ja lämpimässä karsinassa. Paitsi tuo kuiva saattaa olla vähän liioittelua sillä aikani kuluksi kippasin vesiämpärini nurin. Olihan se aluksi ihan mukavaa lätistellä siinä lätäkössä, mutta kun koitin mennä päikkäreille, ei ollutkaan niin mukavaa asettua makuulle. Ruokatarjoilu näytti onneksi toimivan sadepäivinäkin. Tänään ollaan taas ulkona ja olen vieläkin täällä yksikseni hiukan syrjässä, mutta mikäs siinä, hyvin viihdyn täälläkin. Olen tuossa jo muutamana päivänä seuraillut kuinka tuo Pikkuvarsa on aika pakkaus. Hän kun asuu emänsa ja erään toisen mammatamman kanssa tuolla pihatossa ja heillä on siinä yhteydessä myös tuota peltolaidunta. Ja laidun on kyllä jo aivan tyhjä, kun ei ruoho enää kasva niin eikös tämä veijari sujahtele tuon tuostakin sieltä laitumen aidan alitse ja käyskentele pitkin ja poikin peltoja ja pihoja. Ja kun ihmiset tulevat ruokkimaan meitä niin Pikkuvarsa juoksee muina naisina takaisin aidan alitse ja rientää pihattoon herkuttelemaan. Vaan onpa käynyt niinkin että Pikkuvarsa on mennyt hiukan suunnista sekaisin juossut pihaan ihmisten keskelle. Sitten se on laitettu portista takaisin pihattoonsa ja pidetty luento siitä miten sievät ja kiltit tyttöhevoset eivät karkaile omille teilleen. Eipä tunnu vaan tehoavan tähän kaveriin. Meille on kuulemma tulossa joku tunnistaja, juuri tätä Pikkuvarsaa ja minua katsomaan. No, mikäs siinä on katsellessa, komeitahan me ollaan, mutta mitä tunnistettavaa siinä nyt on? Näkeehän sen nyt sokeampikin, että hevonen ja ponihan siinä on... Kaikkia näitä ihmisten kotkotuksia en kyllä aina ymmärrä. Eilen piti muuten olla joku harjoituspäiväkin, ajohommia ja sellaista, mutta sateen ja myrskyn takia peruuntui. Toivottavasti taas joku päivä harjoitellaan.