Kylläpä eilen oli kovin märkä päivä, onneksi nyt aurinko paistaa ja taas ollaan ulkona. Äiti ottaa minut aina sisälle kun alkaa sataa oikein kunnolla ja onhan se mukavaa olla kuivassa ja lämpimässä tallissa. Täytyy myöntää että eilenkin oikaisin oikeen pitkäkseni päiväunien merkeissä kun sisälle pääsin. Minulle on kuulemma tulossa sellainen tarha johon rakennetaan katos ja siinä voin sitten sadetta pidellä etten joudu aina sisälle kun sataa. Täällä muutkin hevoset saavat olla sateella ulkona kun niillä on sellaiset pihatot, joihin voivat mennä sateen suojaan. Se minun uusi tarha tulee tuohon toisten hevosten viereen, niin pääsen sitten oikein kunnolla juttelemaan toisten kanssa. Nyt ollaan vaan huudelta tosta pihan yli kuulumisia. Se on kyllä mukavaa kun tämä hevosten kieli on tälläinen kansainvälinen, ei ole mitään kielimuureja vaikka eri maista ollaankin kotoisin. Ei tämä Suomi muuten kovin erilaiselta näytä, niinkuin Ruotsiin verrattuna. Tuo ihmisten puhe vaan on erilaista, mutta kyllä sitä hyvin ymmartää. Ja ruoka tuntuu maistuvan aina vaan yhtä hyvältä, oltiin sitä sitten Ruotsissa, Suomessa tai matkalla, aivan sama. Jaa, koskas sitä onkaan taas ruoka-aika... Sitä vielä piti kertomani, että laittoi Äiti minulle jo tuossa yhtenä päivänä ne suitsetkin päähän ja tietty ne kuolaimet, ne on kyllä melkoiset. Aikani niitä koitin hangata pois Äitin jalkaa vasten, mutta kun eivät lähteneet niin jatkoin sitten niiden pureskelua. Hiukan siinä käveltiin pihaa ympäri ja Äiti ohjasteli vierestä, hyvin meni, eihän siinä mitään kummallista ole. Ja se Tyttö ja Poika on kyllä innokkaita harjan käyttäjiä, mukavasti rapsuttaa, ai ai. Että hyvin on mennyt, täytyy myöntää.